Search

Uudenmaan tarkk'ampujapataljoonan kasarmi; Liisankatu 8; Helsinki

Vuonna 1873 säädettiin asevelvollisuuslaki, jonka soveltaminen alkoi kolme vuotta myöhemmin. Keväällä 1885 saatiin lopullisesti käyttöön Mariankatu 23:n upseerirakennus ja muut Uudenmaan tarkk'ampujapataljoonan kasarmialueen rakennukset: Liisankatu 8:n klubi- ja kansliarakennus, aliupseereiden perheille tarkoitettu Maneesikatu 7, jossa oli mm. sepän paja ja käsityöverstaita. Kaksikerroksiset siipirakennukset saivat päärakennusta yksinkertaisemman ulkoasun. Pihalla oli tallirakennus. Vuonna 1901 Suomen sotaväki lakkautettiin, minkä jälkeen Uudenmaan pataljoonan rakennukset olivat venäläisen sotaväen hallussa vapaussotaan saakka. Loppukeväällä 1918 kortteliin muuttivat Itämeren divisioonan joukot, jotka poistuivat maasta saman vuoden joulukuussa. Vuonna 1919 Mariankatu 22:n upseerikasarmiin muutti yleisesikunta ja Liisankatu 8:n upseerikasinoon sijoittui ylipäällikön esikunta. Nämä Suomen korkeimmat sotilasvirastot sijaitsivat korttelissa vuoteen 1925 saakka, jolloin ne muuttivat puolustusministeriön tiloihin Korkeavuorenkadulle, mistä maatalous- ja asutushallitus puolestaan siirtyivät Kruununhakaan. Maataloushallitus asettui Mariankadulle ja asutushallitus Liisankadulle. Vuonna 1971 nämä hallitukset yhdistettiin maatilahallitukseksi. Tehtyjä muutoksia: Kaikkien rakenusten peruskorjaus ja muutos maatilahallituksen käyttöön 1934, Rakennushallitus / Y. Sadeniemi, Torsten Montell & Yrjö A Waskinen. Pohjoisen siiven eli Liisankatu 8:n korotus kolmella kerroksella ja vanhojen kerrosten korjaus 1945, Rakennushallitus. Laaja muutos 5. kerroksessa, ullakon sisustaminen 1960, Uudenmaan läänin lääninrakennustoimisto / arkkitehti Aarne Raveala. Peruskorjaus vuosina 1981 ja 1984, arkkitehti Heikki Elomaa. Rakennuksen julkisivumateriaalina on rappaus. Pohjakerros segmenttikaarisine ikkunoineen ja keskirisaliitteineen on rustikoitu. Toisen kerroksen ikkunat ovat pyörökaariset. Kolme ylintä lisäkerrosta erottuvat yksinkertaisella muotokielellään selvästi julkisivussa. Rakennus edustaa 1880 -luvun uusrenessanssia.

Rights holder Helsingin kaupunginmuseo
Credits / Helsingin kaupunginmuseo
Date taken Vuonna 1964.
Material usage rights
CC BY 4.0
QR Code

Material provided by

  • Helsinki City Museum
    • Any questions or feedback related to the material?
The terms and conditions of Helsinki City Museum images published in Finna are given separately for each image. Images marked with CC BY 4.0 can be freely downloaded and used as long as the names of the photographer/artist (if known) and Helsinki City Museum are mentioned. The user is responsible for respecting copyright and privacy. Using portraits, for example, in marketing and/or advertising is forbidden without permission from the person pictured. More detailed licensing terms can be found on the Creative Commons licensing website.

Images marked with © Kuvasto are copyrighted. You can browse them freely, but any further use of the images is forbidden without express permission. The images have been published online in compliance with the Art Collections Online contract between Kuvasto and the Finnish Museums Association. You can request more information on the terms governing further use directly from Museoliitto (the Finnish Museums Association).

Uudenmaan tarkk'ampujapataljoonan kasarmi; Liisankatu 8; Helsinki

Saved in:
Content Type Building
Organisation Helsinki City Museum
Design
1882
Evert Lagerspetz, Pääsuunnittelija
Created
1880 -luku

Helsinki, Liisankatu 8
Used
1885
Käyttöönottovuosi
Subjects
Classification