Haku

Uudenmaan tarkk'ampujapataljoonan kasarmi; Maneesikatu 7; Helsinki

Vuonna 1873 säädettiin asevelvollisuuslaki, jonka soveltaminen alkoi kolme vuotta myöhemmin. Keväällä 1885 saatiin lopullisesti käyttöön Mariankatu 23:n upseerirakennus ja muut Uudenmaan tarkk'ampujapataljoonan kasarmialueen rakennukset: Liisankatu 8:n klubi- ja kansliarakennus, aliupseereiden perheille tarkoitettu Maneesikatu 7, jossa oli mm. sepän paja ja käsityöverstaita. Kaksikerroksiset siipirakennukset saivat päärakennusta yksinkertaisemman ulkoasun. Pihalla oli myös tallirakennus. Vuonna 1901 Suomen sotaväki lakkautettiin, minkä jälkeen Uudenmaan pataljoonan rakennukset olivat venäläisen sotaväen hallussa vapaussotaan saakka. Loppukeväällä 1918 kortteliin muuttivat Itämeren divisioonan joukot, jotka poistuivat maasta saman vuoden joulukuussa. Vuonna 1919 Mariankatu 22:n upseerikasarmiin muutti yleisesikunta ja Liisankatu 8:n upseerikasinoon sijoittui ylipäällikön esikunta. Nämä Suomen korkeimmat sotilasvirastot sijaitsivat korttelissa vuoteen 1925 saakka, jolloin ne muuttivat puolustusministeriön tiloihin Korkeavuorenkadulle, mistä maatalous- ja asutushallitus puolestaan siirtyivät Kruununhakaan. Maataloushallitus asettui Mariankadulle ja asutushallitus Liisankadulle. Vuonna 1971 nämä hallitukset yhdistettiin maatilahallitukseksi. Tehtyjä muutoksia: Kaikkien rakennusten peruskorjaus ja muutos maatilahallituksen käyttöön 1934, Rakennushallitus / Y. Sadeniemi, Torsten Montell & Yrjö A Waskinen. Rakennuksen julkisivumateriaalina on rappaus. Pohjakerros on rustikoitu ja ylempi kerros sileäksi rapattu. Pääjulkisivu on jäsennelty sivurisaliiteillä. Rakennus edustaa 1880 -luvun uusrenessanssia.

Oikeudenhaltija Helsingin kaupunginmuseo
Krediitit / Helsingin kaupunginmuseo
Kuvausaika Vuonna 1961.
Aineiston käyttöoikeudet
CC BY 4.0
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Helsingin kaupunginmuseo
Palvelussa näytettävät Helsingin kaupunginmuseon kuvat on lisensoitu ylläolevan lisenssin mukaisesti.

CC BY 4.0 -merkinnällä varustetut kuvat ovat vapaasti ladattavissa ja käytettävissä, kunhan mainitset kuvaajan/tekijän nimen (jos tiedossa) ja Helsingin kaupunginmuseon.

Kuvan käyttäjällä on vastuu tekijänoikeuksien ja yksityisyyden suojan kunnioittamisesta. Esimerkiksi henkilökuvien käyttö markkinoinnissa ja/tai mainonnassa on kielletty ilman kuvassa olevan henkilön suostumusta. Tarkemmat lisenssiehdot löytyvät Creative Commons -lisenssisivulta.

© Kuvasto -merkityt kuvat ovat tekijänoikeuden alaisia. Niitä voi selailla vapaasti, mutta kuvien kaikenlainen jatkokäyttö on kielletty ilman erikseen neuvoteltua lupaa. Nämä kuvat on julkaistu verkossa Kuvaston ja Museoliiton Taidekokoelmat verkossa -sopimuksen mukaisesti. Lisätietoja jatkokäytön ehdoista voit kysyä Kuvastosta ja Museoliitosta. Taidekokoelmat verkossa -sopimus.

Uudenmaan tarkk'ampujapataljoonan kasarmi; Maneesikatu 7; Helsinki

Tallennettuna:
Aineistotyyppi Rakennus
Organisaatio Helsingin kaupunginmuseo
Suunnittelu
1882
Evert Lagerspetz, Pääsuunnittelija
Valmistus
1880 -luku

Helsinki, Maneesikatu 7
Käyttö
1885
Käyttöönottovuosi
Aiheet
Luokitus