Haku

Kiseleffin talo

Kiseleffin talo. Kiselevin talo.; Aleksanterinkatu 28 & Unioninkatu 27; Helsinki -- Tontin rakennushistoria on monivaiheinen. Tukkukauppias Johan Sederholm rakennutti rakennuksen torinpuoleisen pohjoissiiven vuosien 1772 - 1778 välisenä aikana. Se oli jo alkuaan kolmikerroksinen ja satulakattoinen. Rakennuksen suunnittelija on tuntematon. Taloa käytettiin vielä 1806 asuinrakennuksena. Vuosina 1806 - 1821 siinä toimi sokeritehdas. Feodor Kiseleffin toimesta tontilla suoritettiin vuosina 1822 - 1824 laaja uudistus- ja lisärakennustyö arkkitehti C.L. Engelin piirustusten mukaan. Vanha torisiipi muutettiin asuinkäyttöön ja uudet kolmikerroksiset siivet rakennettiin tontin länsi- ja eteläsivuille. Itäsivulle rakennettiin kaksikerroksinen pihasiipi. Katusivut saivat tällöin nykyisen ulkoasunsa. Unioninkadun puoleinen katurakennus muodostettiin toiminnallisesti ja arkkitehtonisesti pääsiiveksi. Stockmannin kauppaliike osti tontin vuonna 1879. Rakennuksessa suoritettiin lukuisia muutostöitä sekä 1800 -luvun puolella että 1900 -luvun alussa. Tontin luonne muuttui olennaisesti, kun piha muutettiin vuosina 1911 - 1912 kaksikerroksiseksi myymälähalliksi, joka varustettiin mm. parvekerakennelmin. Muutokset suunnitteli arkkitehti Lars Sonck. Halli oli yhteydessä kauppaliikkeen Sofiankadun puolella omistamiin rakennuksiin. Tässä yhteydessä rakennuksen sisätilat hallin tavoin saivat jugend-leiman. Tehtyjä muutoksia: Näyteikkunat Unioninkadulle 1879, arkkitehti Flor. Granholm Näyteikkunat Aleksanterinkadulle 1880, arkkitehti Helge Rancken. Ullakon sisustaminen 1882, arkkitehti J. Brynolf Blomqvist. Pihasiipi 1895, arkkitehti Frithiof Mieritz Uudet näyteikkunat, uudet ovet ja ullakon sisustaminen vuosina 1904, 1906 - 1907, 1909 ja 1912 - 1913, arkkitehti Lars Sonck Uusi itäinen pihasiipi vuosina 1905 - 1907, arkkitehti Lars Sonck Muutos tavaratalosta virastokäyttöön 1931, HKR / arkkitehti Gunnar Taucher Peruskorjaus vuosina 1982 - 1984, arkkitehtitoimisto Timo & Tuomo Savolainen Rakennus on kadun puolella kolmikerroksinen, mutta pihan puolella pääasiassa nelikerroksinen. Rakennuksen julkisivumateriaalina on rappaus. Katujulkisivut ovat suureksi osaksi 1820 -luvun asussaan. Rustikoidun pohjakerroksen ikkuna-aukot ovat sekundaarit ja ikkunoiden puitejako on muutettu. Unioninkadun puoleinen fasadi on pääjulkisivu. Sen keskellä on rikkaasti detaljoitu risaliitti, jossa attikan lisäksi on kahden kerroksen korkuiset pilasterit. Yhteistä katujulkisivuille on horisontaalitehostus sekä keskikerroksen ikkuna-aukkojen kehystykset. Sisätiloissa on monin kohdin 1900 -luvun alun muutosvaiheen jugend-sävyinen muotokieli, joka on säilynyt varsinkin hallissa, mutta myös muualla. Myymälähalli on lasikattoinen ja sitä kiertävät pylväiden tukemat galleriat. Rakennussiivet kiertävät pitkänomaista, kaksikerroksista valopihaa, entistä myymälähallia. Halli on rakennuksen toiminnallinen keskus. Siitä on yhä yhteys Sofiankadun puolella olevan entisen keskusrikospoliisin talon vastaavaan hallitilaan. Tilajärjestelyä leimaa paljolti tavaratalovaihe. Osa kellareista sekä useat huonetilatkin itäsiipeä lukuun ottamatta ovat 1800 -luvulta, torisivessä jossain määrin myös 1700 -luvulta.

Oikeudenhaltija Helsingin kaupunginmuseo
Krediitit / Helsingin kaupunginmuseo
Kuvausaika Vuonna 1991.
Aineiston käyttöoikeudet
CC BY 4.0
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Helsingin kaupunginmuseo
Palvelussa näytettävät Helsingin kaupunginmuseon kuvat on lisensoitu ylläolevan lisenssin mukaisesti.

CC BY 4.0 -merkinnällä varustetut kuvat ovat vapaasti ladattavissa ja käytettävissä, kunhan mainitset kuvaajan/tekijän nimen (jos tiedossa) ja Helsingin kaupunginmuseon.

Kuvan käyttäjällä on vastuu tekijänoikeuksien ja yksityisyyden suojan kunnioittamisesta. Esimerkiksi henkilökuvien käyttö markkinoinnissa ja/tai mainonnassa on kielletty ilman kuvassa olevan henkilön suostumusta. Tarkemmat lisenssiehdot löytyvät Creative Commons -lisenssisivulta.

© Kuvasto -merkityt kuvat ovat tekijänoikeuden alaisia. Niitä voi selailla vapaasti, mutta kuvien kaikenlainen jatkokäyttö on kielletty ilman erikseen neuvoteltua lupaa. Nämä kuvat on julkaistu verkossa Kuvaston ja Museoliiton Taidekokoelmat verkossa -sopimuksen mukaisesti. Lisätietoja jatkokäytön ehdoista voit kysyä Kuvastosta ja Museoliitosta. Taidekokoelmat verkossa -sopimus.

Kiseleffin talo

Tallennettuna:
Aineistotyyppi Rakennus
Organisaatio Helsingin kaupunginmuseo
Suunnittelu
1770; 1771
Arkkitehti Carl Ludvig Engel 1822 - 1824. Arkkitehti Lars Sonck 1911 - 1912., Muu suunnittelija
Valmistus
1772; 1778

Helsinki, Aleksanterinkatu 28 & Unioninkatu 27
Tukkukauppias Johan Sederholm, Rakennuttajat
Käyttö
1778
Käyttöönottovuosi
Aiheet
Luokitus