Haku

Vallilan varikon korikorjaamo; Hämeentie 84-90. Kangasalantie 1-3. Eurantie 5-7.; Helsinki

Helsingin Raitiotie- ja Omnibus Osakeyhtiö perustettiin vuonna 1889. Yhtiön toimitilat sijaitsivat pääosin Töölössä Rosavillan eli Ruusulan alueella. Yhtiö rakennutti aluksi puisia hevostalleja, joista yksi sijaitsi Sörnäisissä nykyisen Hämeentien ja Mäkelänkadun risteyksen kohdalla. Vuonna 1914 arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnitelmien mukaan ryhdyttiin rakentamaan vaunuhalleja Vallilaan Hämeentien varrelle. Paikka oli lähellä Sörnäisten linjan päätepistettä. Ensimmäinen vaihe halleista valmistui vuonna 1914 ja laajennusosat vuonna 1925 ja 1927. Jo seuraavana vuonna Hämeentien puolelle rakennettiin uusi korjauspajan sisältänyt vaunuhalli. Rakentaminen tontilla jatkui. Arkkitehti Valter Jung / Arkkitehtitoimisto Jung & Jung suunnitteli vuonna 1938 Kangasalantien ja Eurantien kulmaan autokorjaamon ja Eurantien ja Hämeentien kulmaan ison korjaamohallin maalaamoineen. Rakennukset valmistuivat juuri ennen talvisotaa vuonna 1939. Muutoksia: Ovia muutettu ikkunoiksi, vaunuhallista korjaamo (Gunnar Nordström vuonna 1953). Kaksi uutta ovea (arkkitehti Osmo Solansuu vuonna 1961). Uusi ovi ja ikkuna (E. Repo / Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR) vuonna 1974). Ovimuutoksia (Pehr-Olof Bergman vuonna 1978). Rakennuksissa toimii edelleen korjaamo ja maalaamo. Keltainen rappaus Tasakatto, peltikate

Oikeudenhaltija Helsingin kaupunginmuseo
Krediitit Valokuvaaja Sakari Kiuru HKM / Helsingin kaupunginmuseo
Kuvausaika 20.2.2002
Aineiston käyttöoikeudet
CC BY 4.0
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Helsingin kaupunginmuseo
Palvelussa näytettävät Helsingin kaupunginmuseon kuvat on lisensoitu ylläolevan lisenssin mukaisesti.

CC BY 4.0 -merkinnällä varustetut kuvat ovat vapaasti ladattavissa ja käytettävissä, kunhan mainitset kuvaajan/tekijän nimen (jos tiedossa) ja Helsingin kaupunginmuseon.

Kuvan käyttäjällä on vastuu tekijänoikeuksien ja yksityisyyden suojan kunnioittamisesta. Esimerkiksi henkilökuvien käyttö markkinoinnissa ja/tai mainonnassa on kielletty ilman kuvassa olevan henkilön suostumusta. Tarkemmat lisenssiehdot löytyvät Creative Commons -lisenssisivulta.

© Kuvasto -merkityt kuvat ovat tekijänoikeuden alaisia. Niitä voi selailla vapaasti, mutta kuvien kaikenlainen jatkokäyttö on kielletty ilman erikseen neuvoteltua lupaa. Nämä kuvat on julkaistu verkossa Kuvaston ja Museoliiton Taidekokoelmat verkossa -sopimuksen mukaisesti. Lisätietoja jatkokäytön ehdoista voit kysyä Kuvastosta ja Museoliitosta. Taidekokoelmat verkossa -sopimus.

Vallilan varikon korikorjaamo; Hämeentie 84-90. Kangasalantie 1-3. Eurantie 5-7.; Helsinki

Tallennettuna:
Aineistotyyppi Rakennus
Organisaatio Helsingin kaupunginmuseo
Suunnittelu
1938
Arkkitehtitoimisto Jung & Jung / Valter Jung, Pääsuunnittelija
Valmistus
1939
Perustus betoni Sokkeli ruskea rappaus Betonipilari
Helsinki, Hämeentie 84-90. Kangasalantie 1-3. Eurantie 5-7.
Helsingin Raitiotie- ja Omnibus Osakeyhtiö, Rakennuttajat
Käyttö
1939
Käyttöönottovuosi
Aiheet
Luokitus