Haku

Puotilan ostoskeskus; Klaavuntie 11, Rusthollarintie 2; Helsinki

Puotilan ostoskeskus suunniteltiin tulevan esikaupunkiradan aseman tuntumaan. Rakennus on jonkin verran muuttunut alkuperäisestä niin massoiltaan kuin kulkuväyliltäänkin. Myös julkisivut ovat hieman muuttuneet. Ostoskeskus muodostui alunperin kahdeksasta rakennusmassasta, jotka oli yhdistetty tasakatolla. Massojen keskelle muodostui avoin sisäpiha. Rusthollarintien puolella oli kolme pientä erillistä kioskinoppaa, joista kaksi Klaavuntien puoleisinta (itäisintä) on yhdistetty myöhemmin toisiinsa ja takana olevaan rakennusmassaan. Näin niiden takana kulkenut avoin käytävä sulkeutui. Kolmannen kioskinopan taakse rakennettiin kevyt varastorakennelma 1997. Rakennuksen pohjoisimmat alunperin käytävän toisistaan erottamat kaksi rakennusmassaa yhdistettiin myöhemmin elintarvikeliikkeeksi. Nämä muutokset tehtiin vuonna 1980 Erkki Karvisen suunnitelmien mukaan. Rakennuksen sokkelit olivat alkuaan mustaksi maalattua Minerit-levyä. Myöhemmin se muutettiin rst-levyksi ja ikkunoiden alun perin mustat teräskehykset maalattiin vaaleanharmaiksi. Muutokset tehtiin vuonna 1998. Rakennuksen valmistumisesta lähtien on tehty useita sisätilojen ja väliseinien muutoksia. Rakennukseen on myös kiinnitetty useita mainoslaitteita. Kohtalaisen hyväkuntoinen. Kiinteistössä toimii kaksi elintarvikeliikettä, R-kioski, anniskeluravintola, kukkakauppa ja kampaamo. Lisäksi rakennuksen entisissä pankin tiloissa toimii nukketeatteri Sampo, mikä on vaikuttanut ostoskeskuksen tunnelmaan myönteisesti. Ostoskeskuksen julkisivujen näyteikkunapinta-ala on suuri. Leveä valkoinen otsalista kiertää rakennuksen kaikkia sivuja ja antaa rakennukselle horisontaalisen ilmeen. Seinien umpiosat ovat valkoiseksi maalattua Minerit-levyä, varastojen seinä maalattua puhtaaksi muurattua kahitiiltä, alakatto kipsoniittia. Tasakattoisen rakennuksen katemateriaalina on saumapelti. Ikkunat ovat vaaleanharmaaksi maalatuissa teräskehyksissä. Näyteikkunoissa on keltaiset markiisit. Ostoskeskukseen liittyy sen pohjoispuolella sijaitseva erillinen lämpökeskus. 1 Ostoskeskus koostuu useasta rakennusmassasta, jotka ympäröivät kattamatonta sisäpihaa. Pohjoisjulkisivua lukuunottamatta kaikilta sivuilta kulkee käytävät sisäpihalle.

Oikeudenhaltija Helsingin kaupunginmuseo
Krediitit Mira Vierto / Helsingin kaupunginmuseo
Kuvausaika 30.05.2002
Aineiston käyttöoikeudet
CC BY 4.0
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Helsingin kaupunginmuseo
Palvelussa näytettävät Helsingin kaupunginmuseon kuvat on lisensoitu ylläolevan lisenssin mukaisesti.

CC BY 4.0 -merkinnällä varustetut kuvat ovat vapaasti ladattavissa ja käytettävissä, kunhan mainitset kuvaajan/tekijän nimen (jos tiedossa) ja Helsingin kaupunginmuseon.

Kuvan käyttäjällä on vastuu tekijänoikeuksien ja yksityisyyden suojan kunnioittamisesta. Esimerkiksi henkilökuvien käyttö markkinoinnissa ja/tai mainonnassa on kielletty ilman kuvassa olevan henkilön suostumusta. Tarkemmat lisenssiehdot löytyvät Creative Commons -lisenssisivulta.

© Kuvasto -merkityt kuvat ovat tekijänoikeuden alaisia. Niitä voi selailla vapaasti, mutta kuvien kaikenlainen jatkokäyttö on kielletty ilman erikseen neuvoteltua lupaa. Nämä kuvat on julkaistu verkossa Kuvaston ja Museoliiton Taidekokoelmat verkossa -sopimuksen mukaisesti. Lisätietoja jatkokäytön ehdoista voit kysyä Kuvastosta ja Museoliitosta. Taidekokoelmat verkossa -sopimus.

Puotilan ostoskeskus; Klaavuntie 11, Rusthollarintie 2; Helsinki

Tallennettuna:
Aineistotyyppi Rakennus
Organisaatio Helsingin kaupunginmuseo
Suunnittelu
1960
Erkki Karvinen, Pääsuunnittelija ; rakennesuunnittelu S. Salmivalli, Muu suunnittelija
Valmistus
1960; 1961
teräsbetoni teräsbetoni
Helsinki, Klaavuntie 11, Rusthollarintie 2
Puotilan ostoskeskus Oy, Rakennuttajat
Käyttö
1961
Käyttöönottovuosi
Aiheet
Luokitus