Kuvan käyttöoikeudet: CC BY 4.0
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

Pohjoisesplanadi 37; Helsinki

Vuonna 1839 paikalle rakennettiin kaksikerroksinen kivitalo. Rakennusta korotettiin ja lisärakennettiin arkkitehtien C. Kiselleff ja Elia Heikelin vuosina 1891-1896 laatimien suunnitelmien mukaan. Rakennusta korotettiin uudestaan arkkitehtitoimisto Borg, Sirén & Åbergin vuonna 1920 laatimien suunnitelmien mukaan. Ensimmäinen rakennus, kaksikerroksinen kivitalo valmistui vuonna 1839. Katujulkisivuissa oli kolme ikkuna-akselia leveä keskirisaliitti, jonka molemmin puolin oli kaksi ikkuna-akselia. Rakennuksen pohjakerroksen näyteikkunat avattiin vuonna 1881 (Th. Höijer), samalla tehtiin koko julkisivun käsittävä muutos. Pihanpuolelle rakennettiin pienehkö pihasiipi vuosina 1890-1891. Vanhaa empiretaloa korotettiin vuosina 1890-1891 kahdella kerroksella (arkkitehti Constantin Kiseleff). 1890-luvulla rakennettiin umpipihan ympärillä pihasiivet. Pihasiipien pohjat perustuivat Kiseleffin suunnitelmiin, joihin Elia Heikel ja Selim. A. Lindqvist tekivät muutoksia. Katusiiven pohjakerrokseen sisusteltiin vuosina 1910-1911 elokuvateatteri (Knut Wasastjerna ja Gust. Ad. Lindberg). Rakennusta korotettiin kolmella konttorikerroksella vuonna 1930 (Borg Sirén & Åberg). Samalla yksinkertaistettiin myös vanhemmat kerrokset ja muun muassa niihin asennettiin hissit. Sen jälkeen on tehty ainoastaan pienempiä muutoksia, jotka ensisijassa koskevat myymäläkerroksia. Pohjaratkaisussa voi vielä havaita 1830-luvulla rakennetun rakennuksen piirteitä. Rakennus on erittäin mielenkiintoinen esimerkki liikekeskustan monivivahteisuudesta.

Aineistotyyppi: Rakennus
Organisaatio:Helsingin kaupunginmuseo
mainFormat:
Suunnittelu:
1839; 1891-1896
Arkkitehdit C. Kiseleff ja Elia Heikel, Pääsuunnittelija
Valmistus:
1839;

Helsinki, Pohjoisesplanadi 37
Käyttö:
1890
Käyttöönottovuosi
Aiheet:
Kuvaustiedot:Marja Valtonen 22.10.2010