Sökning

Helsingin kaupungin virastotalo; Pohjoinen Makasiinikatu 9; Helsinki

Osoitteessa Pohjoinen Makasiinikatu 9 sijaitsi 1900-luvun alkupuolella Arkkitehtitoimisto Grahn, Hedman & Wasastjernan suunnittelema, vuonna 1890 valmistunut asuinrakennus, jonka valtio osti virastotalokseen. Rakennuksessa toimi 1930-luvulla merivartioston esikunta ja sen jälkeen Helsingin sotilaspiirin esikunta. Rakennus vuokrattiin vuonna 1963 Helsingin kaupungille kodittomien miesten tilapäismajoitukseen tarkoitettua asuntolaa varten. Valtio luovutti kiinteistön omistusoikeudet Helsingin kaupungille vuonna 1964, ja ennen pitkää tontilla ollut, huonoon kuntoon päästetty rakennus päätettiin purkaa rakennusviraston päärakennuksen (Kasarmikatu 21) laajennusosan tieltä. Piirustukset laadittiin Helsingin kaupungin rakennusviraston talo-osastolla, jossa piirustukset allekirjoitti rakennusvirastosta vuonna 1964 viran saanut arkkitehti Hely Ijäs. Paikalla ollut vanha rakennus purettiin vuonna 1967. Uudisrakennuksen rakennuslupahakemukseen liitetyt piirustukset oli päivätty samana vuonna. Rakentaminen tapahtui nopeasti, sillä rakennusvirasto pääsi muuttamaan virastotalonsa laajennusosaan jo vuonna 1969. Kasarmikatu 21 ja Pohjoinen Makasiinikatu 9 ovat valmistumisestaan lähtien toimineet samassa käytössä kaupungin rakennusviraston toimitalokokonaisuutena. Pohjoinen Makasiinikatu 9 on viereisellä tontilla Kasarmikatu 21:ssa sijaitsevan rakennuksen laajennusosa. T-muotoisen rakennus koostuu yhdeksänkerroksisesta katusiivestä ja tontin sisään työntyvästä seitsemänkerroksisesta pihasiivestä. Kellarikerroksia on kaksi. Kevyenä verhorakenteena (curtain wall) toteutetussa julkisivussa on nauhaikkunat, joiden yhtenäisyyttä rikkovat ikkunaruutujen väliin jäävät tuuletusruukut. Ratkaisu antaa julkisivulle verkkomaisen ilmeen. Julkisivun umpiosat on verhottu messinkilevyin (MS-80). Ylin kerros on sisäänvedetty, ja sen ikkunat on vaihdettu. Alin kerros on näyteikkunaa, ja sokkeli on betonia. Rakennuksessa on tasakatto, joka on päällystetty huovalla. Sisätiloissa on osin alkuperäisasussaan olevaa toimistotilaa. Toimistohuoneissa on alkuperäiset syvät, talotekniikkaa sisältävät ikkunapenkit. Pääporrashuone sijaitsee tontin keskiosassa rakennuksen nivelessä ja palvelee siten sekä katu- että pihasiipiä.

Rättsinnehavare Helsingin kaupunginmuseo
Kredit Marja Valtonen / Helsingin kaupunginmuseo
Fotodatum 29.10.2010
Materialets användarrättigheter
CC BY 4.0
QR-kod

Materialet erbjuds av

  • Helsingfors stadsmuseum
Användningsvillkoren för de av Helsingfors stadsmuseums bilder som är publicerade i Finna anges separat för varje bild. Bilder märkta med CC BY 4.0 får fritt laddas ner och användas, så länge man nämner fotografens/upphovsmannens namn (om det är känt) och Helsingfors stadsmuseum.Den som använder bilden ansvarar för att respektera upphovsrätten och integritetsskyddet. Bilder av personer får exempelvis inte användas i marknadsföring och/eller reklam utan tillstånd av de personer som syns på bilderna. Närmare uppgifter om licensvillkoren finns på Creative Commons-licenssidan.

Bilder märkta med © Kuvasto skyddas av upphovsrätten. Man får fritt bläddra i dem, men alla typer av vidareanvändning är förbjuden utan särskilt tillstånd som förhandlats fram separat. Bilderna har publicerats på internet i enlighet med Kuvastos och Museiförbundets avtal om konstverk på internet. Kuvasto och Museiförbundet kan ge mer information om villkoren för vidareanvändning.

Helsingin kaupungin virastotalo; Pohjoinen Makasiinikatu 9; Helsinki

Sparad:
Materialtyp Byggnad
Organisation Helsingfors stadsmuseum
Design
1968
Hely Ijäs, Pääsuunnittelija
Tillverkning
1968; 1969
Kantavana rakenteena katusiivessä on betoninen pilarirakenne, jossa kantavat pilarit sijaitsevat pääasiassa ulkoseinien tuntumassa julkisivulinjaa sisempänä sekä toimistokäytävien seinien kohdilla. Pihasiivessä kantavana rakenteena toimivat betoniset väliseinät. Välipohjina on kantavia teräsbetonilaattoja.
Helsinki, Pohjoinen Makasiinikatu 9
Helsingin kaupunki, Rakennuttajat
Bruk
1969
Käyttöönottovuosi
Ämnen
Klassifikation