Haku

Bostadsaktiebolaget Östra Brunnsparken, Villa B och C; Itäinen Puistotie 11 B; Helsinki

Vuonna 1929 pohjakerrokseen on tehty lisää asuntoja, uusia ikkunoita sekä tehty ikkunamuutoksia Georg Nummelinin piirustusten mukaan. Kaikkia piirustuksissa esitettyjä muutoksia ei ole kuitenkaan toteutettu. Rakennuksen läntisen julkisivun toiseen ja kolmanteen kerrokseen uudet parvekkeet vuonna 1944 Gunnar Nordströmin suunnitelmien mukaan. Luonnonkivi, keltainen roiskerappaus, valkoinen sileä rappaus. Punatiilikate. Oikotien puoleisessa pääjulkisivussa on toisen ja kolmannen kerroksen korkuinen leveä erkkerimassa, joka julkisivun keskiosassa pääsisäänkäynnin kohdalla lepää neljän pylvään varassa. Keskiosa erkkeriä käsittää kolme ikkunaa kussakin kerroksessa päättyen neljännen kerroksen avoparvekkeeseen. Ikkunoiden välissä nousevat pilasterit yhdessä sisäänkäynnin pylväikön kanssa muodostavat voimakkaan vertikaalisen aiheen. Erkkerin vasen osa muodostuu loggia-tyyppisistä katetuista käytävämäisistä avoparvekkeista, joissa on ikkuna-aukkoja muistuttavat kaariaukot. Kolmannen kerroksen parvekkeella ikkunoiden väliä koristavat joonialaiset pylväät. Monimuotoinen julkisivu käsittää klassisisten aiheiden lisäksi 1900-luvun alun rakennuksille tyypillisiä piirteitä, kuten jugend-ikkunajako, pyöreät reliefikoristeaiheet sekä erilaisten ikkunakokojen, parvekkeiden ja erkkerien runsaus. Neljä.

Oikeudenhaltija Helsingin kaupunginmuseo
Krediitit Maaret Louhelainen / Helsingin kaupunginmuseo
Kuvausaika 15.10.2009
Aineiston käyttöoikeudet
CC BY 4.0
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Helsingin kaupunginmuseo
Palvelussa näytettävät Helsingin kaupunginmuseon kuvat on lisensoitu ylläolevan lisenssin mukaisesti.

CC BY 4.0 -merkinnällä varustetut kuvat ovat vapaasti ladattavissa ja käytettävissä, kunhan mainitset kuvaajan/tekijän nimen (jos tiedossa) ja Helsingin kaupunginmuseon.

Kuvan käyttäjällä on vastuu tekijänoikeuksien ja yksityisyyden suojan kunnioittamisesta. Esimerkiksi henkilökuvien käyttö markkinoinnissa ja/tai mainonnassa on kielletty ilman kuvassa olevan henkilön suostumusta. Tarkemmat lisenssiehdot löytyvät Creative Commons -lisenssisivulta.

© Kuvasto -merkityt kuvat ovat tekijänoikeuden alaisia. Niitä voi selailla vapaasti, mutta kuvien kaikenlainen jatkokäyttö on kielletty ilman erikseen neuvoteltua lupaa. Nämä kuvat on julkaistu verkossa Kuvaston ja Museoliiton Taidekokoelmat verkossa -sopimuksen mukaisesti. Lisätietoja jatkokäytön ehdoista voit kysyä Kuvastosta ja Museoliitosta. Taidekokoelmat verkossa -sopimus.

Bostadsaktiebolaget Östra Brunnsparken, Villa B och C; Itäinen Puistotie 11 B; Helsinki

Tallennettuna:
Aineistotyyppi Rakennus
Organisaatio Helsingin kaupunginmuseo
Suunnittelu
1907
Gustaf Estlander, Pääsuunnittelija
Valmistus
Luonnonkivi. Tiilimuuri. Tiilimuuri.
Helsinki, Itäinen Puistotie 11 B
Käyttö
1907
Käyttöönottovuosi
Luokitus